Etusivu >> Palvelut >> Purennan hoito/Purentahäiriöt
Muovista valmistettu purentakisko
Muovista valmistettu purentakisko

Purentaelimen toimintahäiriöillä tarkoitetaan hampaitten ja niihin liittyvien kudosten, leukanivelten ja puremalihasten kiputiloja, sairauksia ja toimintahäiriöitä.

Erilaiset purentaelimen toimintahäiriöt ovat verraten yleisiä. Lievät oireet eivät vaadi hoitoa. Hoitoa tarvitsee noin 10 % suomalaisista. Purentahäiriöille ei yleensä ole yhtä yksittäistä syytä. Purentahäiriöille altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi virheellinen purenta-asema, yksittäisten hampaitten virheasennot, puuttuvat tai kuluneet hampaat sekä vanhat tai sopimattomat hammasproteesit.

Tietyt yleissairaudet kuten reumataudit voivat altistaa purentahäiriöille. Joskus esimerkiksi stressaava elämäntilanne saattaa toimia laukaisevana tekijänä lihasperäisten oireiden ilmaantumiseen.

Purentahäiriöihin liittyvät oireet ovat usein epämääräisiä ja ne saattavat heijastua hampaisiin kohdistuvien kipujen lisäksi myös kipuina hampaitten ulkopuolelle kuten leukaniveliin sekä ympäröiviin puremalihaksiin. Suun avaus voi olla rajoittunutta ja alaleuassa saattaa esiintyä liikehäiriöitä. Oireita saattavat olla myös päänsärky, korvaan heijastuva kipu ja niskan alueelle heijastuva kipu. Oireita voi joskus olla vaikeaa yhdistää purentaan liittyviksi, jos hampaat muuten ovat kunnossa.

Purentakisko suussa
Purentakisko suussa

Purentahäiriöitä voidaan hoitaa leukojen rentoutustekniikoilla, joskus akuutissa vaiheessa lääkehoidolla, lämpöhoidolla, hampaitten hionnalla, proteesien korjauksella/uusimisella ja joskus oikomishoidollakin.

Usein purentaongelmia hoidetaan yksilöllisesti valmistetulla purentakiskolla, erityisesti jos vaivoihin liittyy narskuttelua tai hampaitten lujaa yhteenpuremista. Purentakiskoa käytetään pääasiassa öisin ja se ohjaa hampaita asemaan, joka on hyväksi hampaille ja nivelille ja saa näin myös lihakset rentoutumaan.

Sivukartta | Mynämäen Hammaslääkärikeskus, Keskuskatu 13 B, 23100 Mynämäki, puhelin 02-430 5447